Iloa, valoa ja uudistavaa energiaa.

 

 
 

ETUSIVU

ESITTELY

HOIDOT 
Intuitiivinen energiahoito

KURSSIT
Jooga
Ulkoilu- ja joogakurssi

TAIDE

YHTEYSTIEDOT

 


Minna Lahdenperä

 

Olen syntynyt vuonna 1957 Tuusulassa Etelä-Suomessa, ja tällä hetkellä asun Petäjävedellä Jyväskylän kupeessa. Ammatiltani olen kuvataideopettaja, jota työtä olen tehnyt valmistumisestani 1983 lähtien lasten-ja nuorten kuvataidekouluissa sekä peruskoulussa ja tällä hetkellä kansalaisopistossa.

Luonto
Jo nuorena olin kiinnostunut henkisestä olemuspuolestamme ja minulla on lapsesta lähtien ollut läheinen suhde luontoon. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, myös luonto opettaa meille tasapainoa. Olen vaeltanut paljon Lapin tuntureilla, opastaen myös ryhmiä. Olen suorittanut vuoden kestävän eräopaskoulutuksen vuonna 1998. Eläimet, varsinkin kissat, ovat aina olleet minulle rakkaita ja tärkeitä.

Jooga
Jooga tuli elämääni 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolelta lähtien olen ohjannut joogaa säännöllisesti kansalais- ja työväenopistoissa sekä erilaisilla lyhytkursseilla. Joogaopettajakoulutukseni olen saanut Suomen Joogaopistolla, missä toimin myös ohjaajana ja tulevien joogaopettajien kouluttajana. Opetan kokonaisvaltaista SJL-joogaa (Suomen Joogaliiton jooga), jossa ruumis, hengitys ja mieli löytävät tasapainon luonnollisen henhityksen rytmissä tapahtuvien liikeiden avulla.

Intuitio
Jooga on ohjannut minua kuuntelemaan intuitiivista sisäistä tietoa ja luottamaan siihen. Olen antanut elämän ja tuon sisäisen viisauden johdattaa minua oikeisiin paikkoihin. Näin tielleni tuli vuonna 2006 Intuitiivinen parantajakoulutus, jossa opiskelin energiahoitoa Anna-Liisa Nuutisen johdolla. Energiahoidossa täydentyy ajatus, jonka koen myös joogan ohjaamisessa tärkeäksi: voin auttaa ihmistä rentoutumaan, pysähtymään ja kuuntelemaan omaa sisintään. Hellittämisen kautta ihminen voi avautua vastaanottamaan korkeampaa parantavaa energiaa, joka puhdistaa ja kirkastaa olemustamme kokonaisvaltaisesti ja myös parantuminen fyysistä vaivoista tulee mahdolliseksi.

 
 
    Aamunvalo, Minna Lahdenperä
+358 (0)40 535 3927 | lahdenmi(at)gmail.com
https://www.facebook.com/images/fb_icon_325x325.png